Ben: Tervetuloa takaisin Vocafy – Kieli tosielämässä -podcastin pariin. Olen Ben. Tänään suuntaamme Itä-Aasiaan tutustumaan kieleen, joka kiehtoo monia oppijoita mutta voi näyttää ensisilmäyksellä melko pelottavalta. Japanin kieleen.
Ben: Welcome back to Vocafy Language in Real Life. I'm Ben. And today we're heading to East Asia to explore a language that fascinates a lot of learners—and can look fairly intimidating the first time you see it. Japanese.
Vakioparini Clara on tällä kertaa poissa, joten tänään seurassani on Sarah. Tervetuloa mukaan.
My usual co-host Clara is away, so today I'm joined by Sarah. Welcome to the show.
Sarah: Hei Ben. On hienoa olla täällä.
Sarah: Hi Ben. It's great to be here.
Ja kyllä, japani tekee melkoisen ensivaikutelman. Jos olet tottunut latinalaisiin aakkosiin, aivan tavallinenkin japaninkielinen lause voi näyttää siltä kuin siihen olisi sekoitettu useita kirjoitusjärjestelmiä.
And yes, Japanese can make quite an entrance. If you're used to the Latin alphabet, even a completely ordinary Japanese sentence can look like several writing systems have been mixed together.
Ben: Tavallaan niin onkin. Siinä on monimutkaisia merkkejä, sitten kaarevia symboleja ja vielä terävämpiä, kulmikkaampia merkkejä. Opettelevatko japanin opiskelijat siis käytännössä kolmet aakkoset?
Ben: Which, in a way, they have. You've got these complex characters, then curvy symbols, then sharper, more angular ones. Are Japanese learners basically learning three alphabets?
Sarah: Eivät aivan. Japanissa käytetään tavallisesti kolmea kirjoitusjärjestelmää rinnakkain, mutta niillä on eri tehtävät.
Sarah: Not quite. Japanese normally uses three scripts together, but they have different roles.
Ensimmäinen on kanji. Nämä merkit ovat historiallisesti peräisin kiinalaisesta kirjoituksesta, vaikka niitä on mukautettu japanin kieleen vuosisatojen ajan. Kanji-merkit liittyvät vahvasti merkitykseen, ja niitä käytetään usein sanojen tärkeissä osissa, kuten substantiiveissa sekä monien verbien ja adjektiivien vartaloissa.
The first is Kanji. These characters came historically from Chinese writing, although Japanese has adapted them over many centuries. Kanji are strongly connected with meaning and are often used for important parts of words—things like nouns and the main part of many verbs and adjectives.
Esimerkiksi 山 on yama-sanan eli ”vuoren” kanji-merkki.
For example, 山 is the kanji for yama, "mountain."
Ben: Eli se on se monimutkaiselta näyttävä osa.
Ben: So that's the complicated-looking part.
Sarah: Yleensä kyllä. Kanji-merkkien oppiminen vie aikaa muun muassa siksi, että samalla merkillä voi olla useita lukutapoja sanan ja asiayhteyden mukaan.
Sarah: Usually, yes. And one reason kanji take time to learn is that a character can have more than one reading depending on the word and context.
Sitten on hiragana. Sen merkit kuvaavat pieniä äänneyksiköitä, jotka vastaavat suunnilleen japanin puheen rytmisiä tahteja. Hiragana hoitaa suuren osan kieliopillisesta työstä. Näet sitä partikkeleissa, verbien päätteissä ja monissa sanoissa, joita ei kirjoiteta kanji-merkeillä.
Then there is Hiragana. Its symbols represent small sound units—roughly the rhythmic beats of Japanese speech. Hiragana does a lot of grammatical work. You'll see it in particles, verb endings and many words that aren't written with kanji.
Viimeisenä on katakana, joka kuvaa samoja perusäänteitä mutta eri merkeillä. Sitä käytetään erityisesti ulkomaisissa lainasanoissa, ulkomaisissa nimissä ja tietyntyyppisessä korostuksessa.
And finally there's Katakana, which represents the same basic set of sounds but uses a different set of symbols. It's especially common for foreign loanwords, foreign names and certain kinds of emphasis.
Ben: Kolme järjestelmää eivät siis kilpaile keskenään, vaan jakavat tehtävät.
Ben: So the three systems aren't competing with each other. They divide up the work.
Sarah: Juuri niin.
Sarah: Exactly.
Ajatellaan yksinkertaista lausetta kahvin juomisesta. Japaninkieliset ydinsanat voidaan kirjoittaa kanji-merkeillä, kieliopilliset päätteet ja partikkelit hiraganalla, ja kōhī eli kahvi kirjoitetaan tavallisesti katakanalla.
Take a simple sentence about drinking coffee. The core Japanese words might use kanji, grammatical endings and particles appear in hiragana, and kōhī—coffee—is normally written in katakana.
Aluksi tämä sekoitus näyttää kaoottiselta. Kun ymmärrät eri kirjoitusjärjestelmien tehtävät, ne alkavat antaa vihjeitä lauseen rakenteesta.
At first that mixture looks chaotic. Once you know what the different scripts are doing, it starts giving you clues about the sentence.
Ben: Tuo kuulostaa jo paljon vähemmän pelottavalta.
Ben: That's already much less frightening.
Mutta sitten päästään kielioppiin. Japani tunnetaan siitä, että verbi tulee lauseen loppuun.
But then we get to grammar. Japanese is famous for putting the verb at the end.
Sarah: Se on yksi suurimmista eroista, jotka englannin puhujat huomaavat.
Sarah: That's one of the biggest differences English speakers notice.
Englannin tavallinen sanajärjestys on subjekti–verbi–objekti. ”Minä syön omenan.”
English usually follows Subject-Verb-Object. "I eat an apple."
Japanin sanajärjestystä kuvataan yleensä muodossa subjekti–objekti–verbi. Lause voi siis olla:
Japanese is commonly described as Subject-Object-Verb. So you can get
「私はりんごを食べます」
「私はりんごを食べます」
Watashi wa ringo o tabemasu.
Watashi wa ringo o tabemasu.
Hyvin karkeasti käännettynä: ”Mitä minuun tulee, omenan syön.”
Very roughly, "As for me, apple eat."
Olennaista on, että lauseen pääpredikaatti tulee tavallisesti loppupuolelle.
The important thing is that the main predicate normally comes toward the end.
Ben: Mutta jos japanin sanajärjestys on joustavampi, mistä ihmiset tietävät, mikä tehtävä kullakin sanalla on?
Ben: But if Japanese word order is more flexible, how do people know which word is doing what?
Sarah: Tässä partikkelit ovat uskomattoman hyödyllisiä.
Sarah: This is where particles become incredibly useful.
Ne ovat lyhyitä kieliopillisia merkkejä, jotka tulevat sanojen tai ilmausten jälkeen ja kertovat niiden tehtävästä.
They're short grammatical markers that come after words or phrases and tell you something about their role.
Esimerkkilauseessamme wa merkitsee watashin eli ”minän” puheenaiheeksi. Partikkeli o puolestaan merkitsee ringon eli ”omenan” verbin objektiksi.
In our sentence, wa marks watashi—"I"—as the topic. The particle o marks ringo—"apple"—as the object of the verb.
Partikkeleita voi ajatella pieninä nimilappuina, jotka kiinnitetään lauseen eri osiin.
You can think of particles as little labels attached to parts of the sentence.
Ben: Englanti siis nojaa vahvasti sanojen sijaintiin. Japani voi luottaa enemmän näihin nimilappuihin.
Ben: So English relies quite heavily on position. Japanese can rely more on these labels.
Sarah: Se on hyödyllinen tapa ajatella asiaa, vaikka japanin sanajärjestys ei olekaan täysin vapaa.
Sarah: That's a useful way to think about it, although Japanese word order isn't completely free.
Oppijat huomaavat nopeasti myös toisen eron. Japanissa jätetään usein asioita sanomatta, kun kaikki tietävät jo, mistä on kyse.
And there's another difference that learners discover quite quickly. Japanese often leaves things out when everybody already knows what they are.
Sinun ei tarvitse toistaa jatkuvasti sanoja ”minä” tai ”sinä”, jos asia käy selvästi ilmi asiayhteydestä.
You don't have to keep saying "I" or "you" if the context makes it obvious.
Ben: Se kuulostaa tehokkaalta mutta aloittelijalle luultavasti vaaralliselta.
Ben: Which sounds efficient, but probably dangerous for a beginner.
Sarah: Aluksi kyllä. Oppijat etsivät usein subjektia ja ihmettelevät: ”Hetkinen – minne se katosi?”
Sarah: At first, yes. Learners often search for the subject and think, "Wait—where did it go?"
Vähitellen alat kuitenkin huomata, ettei tieto oikeastaan puutu keskustelun osallistujilta. He ymmärtävät sen asiayhteydestä.
But eventually you start noticing that the missing information isn't really missing for the people in the conversation. It's understood from context.
Ben: Tästä pääsemmekin sopivasti toiseen japanin kielen kuuluisaan piirteeseen: kohteliaisuuteen.
Ben: That brings us nicely to another famous part of Japanese. Politeness.
Keigosta kuulee usein puhuttavan monimutkaisena järjestelmänä, jossa puhetapaa täytyy muuttaa sen mukaan, kuka on edessäsi.
People often hear about Keigo, this complicated system where you have to change the way you speak depending on the person in front of you.
Kuinka merkittävästä asiasta todella on kyse?
How dramatic is it really?
Sarah: Järjestelmä on todellinen, ja se voi olla hyvinkin hienostunut.
Sarah: The system is real, and it can become quite sophisticated.
Japanissa on yleinen kohtelias puhetyyli, kunnioittavia muotoja, joilla korotetaan toisen henkilön toimintaa, sekä nöyriä muotoja, joilla puhuja madaltaa oman puolensa asemaa suhteessa toiseen.
Japanese has ordinary polite speech, respectful forms that elevate another person's actions, and humble forms that lower the speaker's own side in relation to someone else.
Joskus tähän käytetään erityistä sanastoa ja joskus kieliopillisia rakenteita.
Sometimes that involves special vocabulary. Sometimes it involves grammatical patterns.
Läheiselle ystävälle käyttämäsi japani voi siis erota huomattavasti siitä, miten puhut asiakkaalle, vanhemmalle kollegalle tai muodollisessa tapaamisessa kohtaamallesi henkilölle.
So yes, the Japanese you use with a close friend can be noticeably different from the Japanese used with a customer, senior colleague or someone you're meeting formally.
Ben: Kyse on siis paljon muustakin kuin sanan ”herra” vastineen lisäämisestä.
Ben: So much more than adding the equivalent of "sir."
Sarah: Ehdottomasti.
Sarah: Definitely.
En kuitenkaan halua aloittelijoiden kuvittelevan, että jokainen keskustelu olisi sosiaalinen miinakenttä.
But I wouldn't want beginners to imagine that every conversation is a social minefield.
Pystyt viestimään paljon kohteliaan japanin perusteilla jo kauan ennen kuin hallitset muodollisen keigon. Japanin äidinkieliset puhujatkin oppivat osan muodollisemmista käytännöistä vasta siirtyessään työelämään.
You can communicate a lot with basic polite Japanese long before you master formal keigo. Even native speakers learn some of the more formal conventions as they enter professional life.
Myös asiayhteydellä on merkitystä. Ikä, tuttavallisuus, työrooli, tilanne ja se, katsotaanko jonkun kuuluvan omaan ryhmääsi, voivat kaikki vaikuttaa kielen valintaan.
And context matters. Age, familiarity, professional role, the situation and whether someone is considered part of your own group can all affect the language people choose.
Ben: Tämä on paljon kiinnostavampaa kuin pelkkä toteamus: ”Japanilaiset ovat erittäin kohteliaita.”
Ben: That's much more interesting than simply saying, "Japanese people are extremely polite."
Sarah: Aivan. Kohteliaisuutta on kaikissa kielissä. Japani vain ilmaisee kieliopillisesti ja vakiinnuttaa tiettyjä sosiaalisia eroja erityisen näkyvillä tavoilla.
Sarah: Exactly. Politeness exists in every language. Japanese simply grammaticalises and conventionalises some social distinctions in particularly visible ways.
Ben: Selvitetäänpä nyt eräs toinenkin asia.
Ben: Now let's clear up something else.
Japanissa käytetään kiinalaisia merkkejä, joten ihmiset olettavat luonnollisesti, että japanin ja kiinan täytyy olla läheisiä sukukieliä.
Japanese uses Chinese characters, so people naturally assume Japanese and Chinese must be closely related languages.
Ovatko ne?
Are they?
Sarah: Eivät. Ne eivät kuulu samaan kielikuntaan.
Sarah: No. Not in the sense of belonging to the same language family.
Japani kuuluu japonilaiseen kielikuntaan, johon kuuluvat myös ryūkyūlaiset kielet. Kiina puolestaan kuuluu sinotiibetiläiseen kielikuntaan.
Japanese belongs to the Japonic language family, which also includes the Ryukyuan languages. Chinese belongs to the Sino-Tibetan family.
Niiden perusrakenteet ovat hyvin erilaiset.
Their basic structures are very different.
Olisi kuitenkin harhaanjohtavaa sanoa, että yhteys rajoittuu kirjoitukseen.
But saying that the connection ends with writing would also be misleading.
Ben: Koska Kiina vaikutti japaniin paljon laajemminkin?
Ben: Because China influenced Japanese much more broadly?
Sarah: Erittäin paljon.
Sarah: Very much so.
Japani omaksui kiinalaiset kirjoitusmerkit ja lainasi vuosisatojen aikana valtavan määrän sanastoa kiinasta. Nykyjapanissa on siksi laaja kerrostuma kiinalaisperäisiä sanoja.
Japanese adopted Chinese characters and also borrowed a huge amount of vocabulary from Chinese over centuries. So modern Japanese contains a large layer of Sino-Japanese words.
Tilannetta voi verrata latinan ja ranskan valtavaan vaikutukseen englannin sanastossa – paitsi että Japanissa kirjoituksen historia tekee yhteydestä vieläkin näkyvämmän.
It's a little like the enormous influence Latin and French had on English vocabulary—except that in Japan the history of writing makes the connection even more visible.
Japani ja kiina eivät siis ole geneettisesti läheisiä sukukieliä, mutta niillä on erittäin merkittävä kulttuurisen ja kielellisen vuorovaikutuksen historia.
So Japanese and Chinese aren't close genetic relatives, but they have an extremely important history of cultural and linguistic contact.
Ben: Ne myös kuulostavat hyvin erilaisilta.
Ben: And they sound very different too.
Kiinalaiset kielet tunnetaan tooneistaan. Japani ei ole aivan samalla tavalla toonikieli, vai mitä?
Chinese languages are famous for tone. Japanese isn't a tonal language in quite the same way, right?
Sarah: Aivan, mutta tähän liittyy tärkeä yksityiskohta.
Sarah: Right, although there's an important detail.
Mandariinikiinan kaltaisissa kielissä erilaiset toonikuviot voivat erottaa suuren määrän sanoja toisistaan. Tokion standardijapanissa on sen sijaan järjestelmä, jota kutsutaan tavallisesti sävelkoroksi.
In languages such as Mandarin Chinese, different tone patterns can distinguish many words. Standard Tokyo Japanese instead has what's usually called a pitch-accent system.
Sävelkorkeus voi siis erottaa sanoja toisistaan, mutta järjestelmä toimii eri tavalla.
Pitch can still distinguish words, but the system works differently.
Aloittelijan kannalta japanin ääntämisessä on kuitenkin joitakin helposti lähestyttäviä piirteitä. Kielen vokaalijärjestelmä on suhteellisen pieni, ja kun olet oppinut kanat, kirjoituksen ja perusääntämyksen välinen yhteys on paljon säännöllisempi kuin englannin oikeinkirjoituksessa.
For a beginner, though, Japanese pronunciation has some friendly features. It has a relatively small vowel system, and once you've learned kana, the relationship between writing and basic pronunciation is much more regular than English spelling.
Ben: Onko japanin ääntäminen siis helppoa?
Ben: So is Japanese pronunciation easy?
Sarah: Sanoisin, että perusteet ovat helposti lähestyttäviä eivätkä vain yksinkertaisesti ”helppoja”.
Sarah: I'd say the basics are approachable rather than simply "easy."
Oppijan täytyy silti tottua esimerkiksi pitkiin ja lyhyisiin äänteisiin, kaksoiskonsonantteihin, rytmiin ja sävelkorkoon. Näillä eroilla voi olla merkitystä.
Learners still have to get used to things like long and short sounds, doubled consonants, rhythm and pitch accent. Those differences can matter.
Kirjoitusjärjestelmään verrattuna oppijat kuitenkin huomaavat usein pystyvänsä tuottamaan ymmärrettäviä japanin äänteitä jo melko varhain.
But compared with the writing system, learners often find that they can start producing understandable Japanese sounds relatively early.
Ben: Sitten Japani näyttää tekevän vastapalveluksen lainaamalla valtavan määrän englannin sanoja.
Ben: And then Japan seems to return the favour by borrowing enormous numbers of English words.
Sarah: Niin se tekeekin.
Sarah: It does.
Nykyjapani on lainannut runsaasti sanoja englannista, ja ne kirjoitetaan yleensä katakanalla.
Modern Japanese has borrowed heavily from English, and these words usually appear in katakana.
Ne eivät kuitenkaan aina käyttäydy aivan niin kuin englannin puhuja odottaisi.
But they don't always behave exactly as an English speaker expects.
Lainasanan ääntämys voi muuttua, sana voi lyhentyä tai se voi saada kokonaan uuden merkityksen.
A borrowed word can change its pronunciation, become shorter or even develop a new meaning.
Hyvä esimerkki on englannin mansion-sanasta peräisin oleva manshon. Japanissa se tarkoittaa tavallisesti kerrostalo- tai asunto-osakeyhtiötyyppistä rakennusta, ei valtavaa luksuskartanoa.
Take manshon, from English "mansion." In Japanese it normally refers to a type of apartment or condominium building—not a giant luxury house.
Ben: Se voisi johtaa melkoiseen pettymykseen asuntonäytössä.
Ben: That could lead to a fairly disappointing property viewing.
Sarah: Tai yllättävän edulliseen ”kartanoon”.
Sarah: Or a surprisingly affordable mansion.
Lisäksi on wasei-eigo, joka tarkoittaa kirjaimellisesti ”Japanissa tehtyä englantia”. Nämä ovat Japanissa englannilta näyttävistä aineksista luotuja ilmauksia.
And then there's wasei-eigo, literally "Japanese-made English." These are expressions created in Japan from English-looking material.
Klassinen esimerkki on salaryman. Se tarkoittaa palkkatyössä olevaa yrityksen työntekijää, perinteisesti etenkin miespuolista toimihenkilöä.
A classic example is salaryman, referring to a salaried company employee, traditionally especially a male white-collar worker.
Sana kuulostaa siltä kuin sen pitäisi olla tavallista englantia, mutta se kehittyi japanilaisena ilmauksena.
It sounds as though it should be ordinary English, but the word developed as a Japanese expression.
Ben: Vaikka japani lainaa sanan, se ei siis välttämättä jätä sitä ennalleen.
Ben: So even when Japanese borrows, it doesn't necessarily leave the word untouched.
Sarah: Juuri niin. Lainaaminen ei tarkoita kopioimista. Kielet muokkaavat asioita omaan äännejärjestelmäänsä, kielioppiinsa ja kulttuuriinsa sopiviksi.
Sarah: Exactly. Borrowing doesn't mean copying. Languages reshape things to fit their own sound system, grammar and culture.
Ben: Japanin sanastossa on vielä yksi osa-alue, joka tuntuu aina uskomattoman ilmaisuvoimaiselta. Kaikki ne sanat, jotka kuulostavat kuvaamaltaan asialta.
Ben: There's another part of Japanese vocabulary that always seems incredibly expressive. All those words that sound like what they're describing.
Sarah: Japanissa on poikkeuksellisen runsas joukko mimeettisiä eli äänisymbolisia sanoja.
Sarah: Japanese has a remarkably rich group of mimetic, or sound-symbolic, words.
Osa niistä on todella sellaisia, joita kutsuisimme onomatopoeettisiksi sanoiksi.
Some really are what English speakers would call onomatopoeia.
Esimerkiksi zaa-zaa voi kuvata rankkasateen ääntä.
For example, zaa-zaa can describe the sound of heavy rain.
Japanin äänisymboliikka ulottuu kuitenkin paljon todellisia ääniä pidemmälle.
But Japanese sound symbolism goes much further than actual noises.
Kira-kira voi kuvata jotakin kimaltavaa tai säihkyvää.
Kira-kira can describe something glittering or sparkling.
Waku-waku puolestaan kuvaa innostunutta ja odottavaa tunnetta, kun odotat jotakin kovasti.
And waku-waku describes that excited, expectant feeling when you're looking forward to something.
Ben: Jäljittelet siis asioita, joista ei oikeasti lähde ääntä.
Ben: So you're imitating things that don't actually make a sound.
Sarah: Aivan.
Sarah: Exactly.
Mimeettisiä sanoja on liikkeille, pinnoille ja rakenteille, ulkonäölle, kehollisille tuntemuksille ja tunteille.
There are mimetic words for movement, texture, appearance, physical sensations and emotions.
Juuri siksi ne jäävät niin hyvin mieleen. Sanan ääni tuntuu usein liittyvän sen kuvaamaan kokemukseen.
That's part of what makes them so memorable. The sound of the word often feels connected to the experience it's describing.
Ben: Nyt pääsemme viimein otsikkomme ilmaukseen 「空気を読む」– kūki o yomu.
Ben: Now we finally come to the phrase in our title, 「空気を読む」—kūki o yomu.
Kirjaimellisesti se tarkoittaa ”lukea ilmaa”.
Literally, "read the air."
Mitä se oikeastaan tarkoittaa?
What does that actually mean?
Sarah: Luonteva suomenkielinen vastine olisi usein ”aistia tilanne”.
Sarah: A natural English equivalent would often be "read the room."
Se tarkoittaa tunnelman, ihmisten välisten suhteiden ja sanomatta jäävien asioiden huomaamista sekä oman käytöksen mukauttamista niiden mukaan.
It means noticing the mood, the relationships between people and the things that aren't being stated directly—and adjusting your behaviour accordingly.
Kuvittele olevasi kokouksessa. Kukaan ei sano suoraan, että ideasta pitäisi luopua, mutta muiden reaktioista aistit, että sen ajaminen eteenpäin tekisi tilanteesta kiusallisen.
Imagine you're in a meeting. Nobody explicitly says that an idea should be dropped, but you can sense from the reactions around the table that continuing to push it would be awkward.
Olet siis ”lukenut ilmaa”.
You've read the air.
Ben: Tämä yhdistetään usein ajatukseen japanista ”korkean kontekstin kielenä”.
Ben: And this is often connected to the idea that Japanese is a "high-context language."
Sarah: Kyllä, vaikka käyttäisin tuota ilmausta varovasti.
Sarah: Yes, although I'd be careful with that phrase.
Japanilaista kulttuuria kuvataan joskus ”korkean kontekstin” kulttuuriksi. Se tarkoittaa, että ihmiset tukeutuvat suhteellisen paljon yhteisiin olosuhteisiin ja epäsuorasti välittyvään tietoon.
You sometimes hear Japanese culture described as "high-context," meaning that people rely relatively heavily on shared circumstances and implicit information.
Se voi olla hyödyllinen lähtökohta, mutta se ei ole japanin kieliopin laki. Se ei missään tapauksessa myöskään tarkoita, että jokainen japanilainen viestisi epäsuorasti.
That can be a useful starting point, but it isn't a law of Japanese grammar, and it certainly doesn't mean every Japanese person communicates indirectly.
Voimme kuitenkin sanoa, että asiayhteydellä on japanissa todella suuri merkitys.
What we can say is that context really does matter in Japanese.
Subjekti ja objekti jätetään usein pois, kun ne ovat ilmeisiä. Sopiva kohteliaisuuden taso riippuu ihmissuhteesta ja tilanteesta. Kūki o yomu -ilmauksen kaltaiset sanonnat puolestaan osoittavat, että huomion kiinnittäminen sanattomaan sosiaaliseen tietoon on kulttuurisesti tuttua ja tärkeää.
Subjects and objects are often omitted when they're obvious. The appropriate level of politeness depends on the relationship and situation. And expressions like kūki o yomu show that attention to unspoken social information is culturally familiar and important.
Ben: Japanin oppimisessa ei siis ole kyse sen oivaltamisesta, että japanilaiset viestisivät jotenkin telepaattisesti.
Ben: So learning Japanese isn't about discovering that Japanese people somehow communicate telepathically.
Sarah: Valitettavasti ei. Se tekisi kielen oppimisesta paljon nopeampaa.
Sarah: Unfortunately not. That would make language learning much quicker.
Vähitellen kuitenkin totut paremmin tietoon, jota ei tarvitse toistaa.
But you do gradually become more comfortable with information that doesn't need to be repeated.
Aluksi oppijana haluat jokaisen lauseen kertovan täsmällisesti, kuka teki mitä ja kenelle.
At first, a learner wants every sentence to tell them exactly who did what to whom.
Myöhemmin alat esittää toisenlaisen kysymyksen: ”Kun otan huomioon kaiken, mitä tässä tapahtuu, mitä ihmiset ymmärtäisivät luonnostaan?”
Later, you start asking a different question. "Given everything that's happening here, what would naturally be understood?"
Se on hyödyllinen ajattelutavan muutos.
And that's a useful shift.
Ben: Pidän tuosta.
Ben: I like that.
Japani näyttää aluksi vierailta symboleilta muodostuvalta muurilta. Kun katsomme tarkemmin, huomaamme kuitenkin, että kirjoitusjärjestelmillä on eri tehtävät. Partikkelit auttavat jäsentämään lausetta. Verbi ankkuroi yleensä lauseen lopun. Kohteliaisuus kuvastaa ihmissuhteita ja tilanteita. Asiayhteys puolestaan auttaa välttämään sellaisten asioiden sanomista, jotka kaikki jo ymmärtävät.
So Japanese begins with what looks like a wall of unfamiliar symbols. But once we look closer, the scripts have different jobs. Particles help organise the sentence. The verb tends to anchor the end. Politeness reflects relationships and situations. And context helps speakers avoid saying things that everyone already understands.
Sarah: Juuri niin.
Sarah: Exactly.
Japani on joillakin hyvin todellisilla tavoilla vaikea kieli. Kanji-merkkien oppiminen vie aikaa. Kielioppi vaatii englannin puhujia rakentamaan lauseet eri tavalla. Muodollinen kieli voi muuttua monimutkaiseksi.
Japanese is difficult in some very real ways. Learning kanji takes time. Grammar asks English speakers to build sentences differently. Formal language can become complicated.
Vieraus ei kuitenkaan tarkoita epäloogisuutta.
But unfamiliar doesn't mean illogical.
Kun alat nähdä rakenteet, pelottavalta näyttävä sivu muuttuu järjestelmäksi, jota voit vähitellen oppia lukemaan.
Once you start seeing the patterns, that intimidating page becomes a system you can gradually learn to read.
Ja ehkä alat lopulta lukea hieman myös sitä ympäröivää ilmaa.
And eventually, perhaps, you start reading a little of the air around it too.
Ben: Tähän on täydellistä lopettaa.
Ben: That's a perfect place to finish.
Sarah, kiitos kun tulit mukaan.
Sarah, thank you for joining us.
Sarah: Ilo oli minun puolellani, Ben.
Sarah: It was my pleasure, Ben.
Ben: Kiitos myös kaikille kuuntelijoille. Tavataan taas ensi kerralla Vocafy – Kieli tosielämässä -podcastin parissa.
Ben: And thanks to everyone listening. We'll see you next time on Vocafy Language in Real Life.