Selkeä opas eri kielten kielioppiin
Kielioppi tuntuu usein monimutkaisemmalta kuin se oikeastaan on. Yksi syy on se, että käytämme lauseen eri tasoista erilaisia nimityksiä, mutta emme aina selitä, miten nämä tasot liittyvät toisiinsa.
Substantiivi ei ole sama asia kuin subjekti.
Verbi ei välttämättä muodosta koko predikaattia.
Adjektiivi ei aina ole heti substantiivin edellä.
Eikä lauseen subjekti aina ole henkilö, joka tekee jotakin tarkoituksellisesti.
Hyvä uutinen on, että yksi yksinkertainen erottelu voi helpottaa monien kielioppiselitysten ymmärtämistä huomattavasti.
Kun tarkastelet sanaa tai lauseketta, kysy itseltäsi kaksi erillistä kysymystä:
Millainen kielen yksikkö tämä on?
ja:
Mikä tehtävä sillä on tässä lauseessa?
Ensimmäinen kysymys koskee sanaluokkia eli sanojen kieliopillisia luokkia.
Toinen koskee lauseenjäseniä eli kieliopillisia tehtäviä.
Ne liittyvät toisiinsa, mutta eivät ole sama asia.
Ensimmäinen taso: millainen sana on?
Sanoja voi ryhmitellä sen mukaan, miten ne käyttäytyvät kielessä.
Näitä ryhmiä kutsutaan perinteisesti sanaluokiksi.
Tunnet niistä luultavasti jo monia.
Kaksi tasoa yhdellä silmäyksellä
Ennen yksityiskohtiin perehtymistä on hyvä tarkastella näitä kahta tasoa rinnakkain.
Sanaluokat: millainen kielen yksikkö on kyseessä?
Nämä nimitykset kuvaavat sanan kieliopillista tyyppiä. Seuraavat esimerkit ovat englanniksi.
- Substantiivi: nimeää henkilön, paikan, asian, tapahtuman tai ajatuksen
Sarah, city (kaupunki), book (kirja), meeting (kokous), freedom (vapaus) - Verbi: ilmaisee toimintaa, tapahtumaa, tilaa tai suhdetta
run (juosta), call (soittaa), happen (tapahtua), know (tietää), be (olla) - Adjektiivi: kuvaa laatua tai ominaisuutta
large (suuri), interesting (kiinnostava), tired (väsynyt) - Adverbi: voi ilmaista aikaa, paikkaa, tapaa, toistuvuutta tai astetta
yesterday (eilen), here (täällä), slowly (hitaasti), often (usein), very (erittäin) - Pronomini: viittaa johonkuhun tai johonkin nimeämättä tätä uudelleen
I (minä), she (hän), it (se), they (he, ne), someone (joku) - Determinatiivi eli tarkenne: auttaa yksilöimään substantiivin tarkoitteen tai täsmentämään esimerkiksi sen määrää
a, the, this (tämä), my (minun), some (jokin, joitakin), three (kolme) - Prepositio: ilmaisee esimerkiksi paikkaan, aikaan, suuntaan tai yhdessäoloon liittyvää suhdetta
in, after, to, with - Konjunktio: yhdistää sanoja, lausekkeita tai lauseita
and (ja), but (mutta), because (koska), although (vaikka)
Lauseenjäsenet: mikä tehtävä sanalla tai lausekkeella on tässä?
Nämä nimitykset kuvaavat sitä, miten sana tai lauseke toimii tietyssä lauseessa.
- Subjekti: henkilö, asia tai ajatus, jota lauseen keskeinen väite koskee
Sarah called Daniel. (Sarah soitti Danielille.) - Predikaatti: se, mitä lauseessa sanotaan subjektista
Sarah called Daniel. (Sarah soitti Danielille.) - Objekti: henkilö tai asia, johon verbin ilmaisema tapahtuma kohdistuu tai joka liittyy siihen läheisesti
Sarah called Daniel. (Sarah soitti Danielille.) - Täydennys: täydentää tai täsmentää subjektin, objektin tai lauseen muun osan merkitystä
Daniel is a teacher. (Daniel on opettaja.)
Sarah seems tired. (Sarah vaikuttaa väsyneeltä.) - Määrite: antaa lisätietoa toisesta sanasta tai lausekkeesta
the new student (uusi opiskelija)
the book on the table (pöydällä oleva kirja) - Adverbiaali: kertoo esimerkiksi ajasta, paikasta, tavasta, syystä tai tarkoituksesta
Sarah called yesterday. (Sarah soitti eilen.)
They met in Budapest. (He tapasivat Budapestissa.)
Keskeinen ero on yksinkertainen:
Sanaluokka kertoo, millainen kielen yksikkö on kyseessä. Lauseenjäsen kertoo, mikä tehtävä sillä on tässä lauseessa.
Substantiivit
Substantiivit nimeävät tyypillisesti ihmisiä, eläimiä, paikkoja, esineitä, tapahtumia tai ajatuksia.
Sarah, teacher (opettaja), dog (koira), London (Lontoo), table (pöytä), meeting (kokous), freedom (vapaus)
Verbit
Verbit ilmaisevat tyypillisesti toimintaa, tapahtumia, tiloja tai suhteita.
run (juosta), call (soittaa), happen (tapahtua), know (tietää), exist (olla olemassa), be (olla)
Kaikki verbit eivät kuvaa näkyvää toimintaa.
Esimerkiksi lauseessa:
Daniel knows the answer. (Daniel tietää vastauksen.)
Knows on verbi, vaikka Daniel ei tee mitään fyysisesti.
Adjektiivit
Adjektiivit kuvaavat laatua tai ominaisuuksia.
tall (pitkä), interesting (kiinnostava), difficult (vaikea), blue (sininen)
Ne esiintyvät usein substantiivin edellä:
an interesting book (kiinnostava kirja)
Ne voivat kuitenkin esiintyä myös esimerkiksi verbien be (olla) tai seem (vaikuttaa) jäljessä:
The book is interesting. (Kirja on kiinnostava.)
Adverbit
Adverbit voivat ilmaista aikaa, paikkaa, tapaa, toistuvuutta, astetta tai puhujan suhtautumista.
yesterday (eilen), here (täällä), slowly (hitaasti), often (usein), very (erittäin), probably (luultavasti)
Esimerkkejä:
Sarah arrived yesterday. (Sarah saapui eilen.)
Daniel answered slowly. (Daniel vastasi hitaasti.)
The answer is probably correct. (Vastaus on luultavasti oikein.)
Pronominit
Pronominit viittaavat ihmisiin tai asioihin nimeämättä niitä uudelleen.
I (minä), you (sinä), she (hän), he (hän), it (se), we (me), they (he, ne), someone (joku)
Sen sijaan, että toistaisit nimet:
Sarah called Daniel. Sarah spoke to Daniel. (Sarah soitti Danielille. Sarah puhui Danielille.)
voit sanoa:
Sarah called Daniel. She spoke to him. (Sarah soitti Danielille. Hän puhui hänelle.)
Determinatiivit
Determinatiivit auttavat täsmentämään, mitä asiaa tarkoitamme, kuinka monta niitä on tai kenelle ne kuuluvat.
a, the, this (tämä), those (nuo), my (minun), every (jokainen), some (jokin, joitakin)
Esimerkkejä:
the book (tietty kirja)
my phone (minun puhelimeni)
those students (nuo opiskelijat)
Prepositiot
Prepositiot ilmaisevat paikkaan, aikaan, suuntaan, välineeseen ja moniin muihin asioihin liittyviä suhteita.
in, on, at, with, from, to, after
Esimerkkejä:
in the room (huoneessa)
after lunch (lounaan jälkeen)
with Daniel (Danielin kanssa)
Konjunktiot
Konjunktiot yhdistävät sanoja, lausekkeita tai kokonaisia ajatuksia.
and (ja), but (mutta), or (tai), because (koska), although (vaikka)
Esimerkki:
Sarah stayed home because she was tired. (Sarah jäi kotiin, koska hän oli väsynyt.)
Nämä luokat kuvaavat sitä, millainen kieliopillinen yksikkö sana on.
Ne eivät kuitenkaan vielä kerro, mikä tehtävä sanalla on tietyssä lauseessa.
Toinen taso: mikä tehtävä sanalla on?
Tarkastele nyt tätä lausetta:
Sarah called Daniel. (Sarah soitti Danielille.)
Sen sanoja voi kuvata sanaluokan perusteella:
- Sarah on erisnimi;
- called on verbi;
- Daniel on erisnimi.
Niitä voi kuitenkin kuvata myös tehtävän perusteella:
- Sarah on subjekti;
- called Daniel muodostaa lauseen predikaatin;
- Daniel on objekti.
Nämä ovat lauseenjäseniä, eivät sanaluokkia.
Subjekti
Subjekti on se lauseen osa, jonka ympärille lause kieliopillisesti rakentuu.
Se on usein henkilö tai asia, joka tekee jotakin:
Sarah opened the window. (Sarah avasi ikkunan.)
Mutta ei aina:
The window opened. (Ikkuna avautui.)
Daniel is tired. (Daniel on väsynyt.)
Sarah heard a noise. (Sarah kuuli äänen.)
Ikkuna ei tee mitään tarkoituksellisesti. Danielia kuvaillaan. Sarah kokee kuulemisen sen sijaan, että tekisi sen tietoisesti.
Ne ovat silti kieliopillisia subjekteja.
Aloittelijalle hyödyllinen määritelmä on:
Subjekti on henkilö, asia tai ajatus, jota lauseen keskeinen väite koskee.
Tämä ei ole täydellinen määritelmä kaikkiin kieliin, mutta se on luotettavampi kuin väite, että subjekti aina ”tekee jotakin”.
Predikaatti
Predikaatti kertoo jotakin subjektista.
Sarah called Daniel. (Sarah soitti Danielille.)
The window opened. (Ikkuna avautui.)
Daniel is tired. (Daniel on väsynyt.)
Sarah became a doctor. (Sarahista tuli lääkäri.)
Predikaatti voi ilmaista toimintaa, tapahtumaa, tilaa, ominaisuutta, identiteettiä tai muutosta.
Objekti
Objekti liittyy läheisesti verbiin ja on usein henkilö tai asia, johon tapahtuma vaikuttaa.
Sarah called Daniel. (Sarah soitti Danielille.)
Daniel opened the window. (Daniel avasi ikkunan.)
They discussed the problem. (He keskustelivat ongelmasta.)
Määrite
Määrite antaa lisätietoa toisesta lauseen osasta.
the new student (uusi opiskelija)
Daniel’s old phone (Danielin vanha puhelin)
the book on the table (pöydällä oleva kirja)
Määritteet voivat olla yksittäisiä sanoja tai laajempia lausekkeita.
Adverbiaali
Adverbiaali kertoo olosuhteista, kuten ajasta, paikasta, tavasta, syystä tai tarkoituksesta.
Sarah called yesterday. (Sarah soitti eilen.)
They met in Budapest. (He tapasivat Budapestissa.)
Daniel answered carefully. (Daniel vastasi harkiten.)
We stayed home because it was raining. (Jäimme kotiin, koska satoi.)
On tärkeää huomata, ettei adverbiaalin tarvitse olla adverbi.
Vertaa:
Sarah called yesterday. (Sarah soitti eilen.)
Sarah called after lunch. (Sarah soitti lounaan jälkeen.)
Sarah called last week. (Sarah soitti viime viikolla.)
Näillä englannin ilmauksilla on erilaiset kieliopilliset muodot:
- yesterday on adverbi;
- after lunch on prepositiolauseke;
- last week on substantiivilauseke.
Kaikilla kolmella on kuitenkin samankaltainen tehtävä lauseessa: ne kertovat, milloin Sarah soitti.
Saman sanaluokan sanoilla voi olla erilaisia tehtäviä
Tarkastele nimeä Daniel:
Daniel called Sarah. (Daniel soitti Sarahille.)
Sarah called Daniel. (Sarah soitti Danielille.)
Sarah spoke to Daniel. (Sarah puhui Danielille.)
This is Daniel’s book. (Tämä on Danielin kirja.)
Daniel on erisnimi jokaisessa lauseessa.
Sen tehtävä kuitenkin muuttuu:
- subjekti;
- objekti;
- prepositiolausekkeen osa;
- omistaja.
Tämä on keskeinen ajatus:
Sanaluokka kertoo, millainen kielen yksikkö on kyseessä. Lauseenjäsen kertoo, mikä tehtävä sillä on juuri tässä.
Sama periaate pätee adjektiiveihin.
the tired student (väsynyt opiskelija)
The student is tired. (Opiskelija on väsynyt.)
Tired on adjektiivi molemmissa lauseissa.
Ensimmäisessä se määrittää substantiivia student.
Toisessa se auttaa muodostamaan opiskelijaa koskevan väitteen.
Sanaluokka pysyy samana, mutta sanan asema lauserakenteessa muuttuu.
Joskus jopa sanaluokka voi muuttua
Englannissa tästä erottelusta tekee hieman kiinnostavamman se, että sama kirjoitusasu voi joskus kuulua eri sanaluokkiin.
Tarkastele sanaa call:
I received a call. (Sain puhelun.)
Please call me. (Soita minulle.)
Ensimmäisessä lauseessa call on substantiivi.
Toisessa se on verbi.
Tai sanaa email:
I sent an email. (Lähetin sähköpostin.)
Please email the document. (Lähetä asiakirja sähköpostitse.)
Tai sanaa clean:
a clean room (puhdas huone)
Please clean the room. (Siivoa huone.)
Englannissa sana voi usein siirtyä sanaluokasta toiseen ilman näkyvää päätettä.
Siksi jopa kysymys ”Mihin sanaluokkaan tämä sana kuuluu?” vaatii joskus enemmän kontekstia.
Parempi kysymys on:
Miten tätä sanaa käytetään tässä lauseessa?
Mistä tiedät, kuka tekee mitä?
Kun ymmärrät sanaluokan ja lauseenjäsenen eron, esiin nousee uusi kysymys:
Miten kieli osoittaa, mikä tapahtuman osallistuja on subjekti, objekti, vastaanottaja tai muussa roolissa?
Kielillä on käytössään useita keinoja:
- sanajärjestys;
- sanoihin liitettävät päätteet;
- prepositiot tai postpositiot;
- partikkelit;
- verbin muutokset;
- pronominien muodot;
- erityiset lauserakenteet;
- merkitys ja konteksti.
Useimmat kielet käyttävät useita näistä keinoista samanaikaisesti.
Ne eivät kuitenkaan jaa tehtäviä näiden keinojen kesken samalla tavalla.
Englanti: sanan paikka on erityisen tärkeä
Englannin tavallinen sanajärjestys on:
Subjekti – verbi – objekti
Vertaa:
Sarah called Daniel. (Sarah soitti Danielille.)
Daniel called Sarah. (Daniel soitti Sarahille.)
Nimien muodot eivät muutu. Niiden paikka kertoo, kuka soitti kenelle.
Englanti ei kuitenkaan perustu pelkkään sanajärjestykseen.
Myös pronominit antavat vihjeitä:
She called him.
He called her.
Lauseen voi myös järjestää uudelleen:
Sarah encouraged Daniel. (Sarah kannusti Danielia.)
Daniel was encouraged by Sarah. (Daniel sai kannustusta Sarahilta.)
Toisessa lauseessa Danielista tulee kieliopillinen subjekti, vaikka hän on edelleen kannustuksen vastaanottaja.
Sanajärjestys on englannissa keskeinen, mutta sen rinnalla toimivat pronominit, apuverbit, prepositiot ja lauserakenne.
Ranska ja espanja: tuttuja rakenteita, tärkeitä eroja
Ranska ja espanja käyttävät yleisesti samaa SVO-perusjärjestystä kuin englanti.
Ranskaksi:
Sarah appelle Daniel.
Espanjaksi:
Sara llamó a Daniel.
Molemmat kielet käyttävät kuitenkin myös muita vihjeitä.
Ranskassa objektipronominit ovat yleensä verbin edellä:
Sarah **l’**appelle.
”Sarah soittaa hänelle.”
Espanjassa verbin pääte kertoo usein subjektista:
Llamé a Daniel.
”Soitin Danielille.”
Espanjankielinen lause ei tarvitse erillistä minä-sanaa, sillä verbimuoto välittää tämän tiedon jo itsessään.
Espanjassa myös tiettyyn ihmiseen viittaavan objektin edellä on yleensä a:
Sara llamó a Daniel.
Edes läheistä sukua olevat eurooppalaiset kielet eivät siis jäsennä samaa tietoa täsmälleen samalla tavalla.
Saksa: sekä sanajärjestys että sijamuodot merkitsevät
Saksa toimii hyödyllisenä siltana englannin ja laajempia sijamuotojärjestelmiä käyttävien kielten välillä.
Vertaa artikkeleita:
der Mann
den Mann
Artikkelin muoto voi auttaa osoittamaan, toimiiko substantiivilauseke subjektina vai objektina.
Saksassa on myös tiukat säännöt verbien paikasta, etenkin pää- ja sivulauseissa.
Siksi saksaa opiskellessasi sinun täytyy kiinnittää huomiota molempiin:
- lauseen osien paikkaan;
- artikkelien, pronominien ja joskus myös substantiivien tai adjektiivien muutoksiin.
Saksa ei nojaa sanojen paikkaan yhtä vahvasti kuin englanti, mutta sen sanajärjestys ei silti ole läheskään sattumanvarainen.
Unkari ja venäjä: päätteet välittävät enemmän tietoa
Unkari ja venäjä ilmaisevat kieliopillisia suhteita sijamuodoilla laajemmin kuin englanti.
Unkarissa suoran objektin merkkinä on tavallisesti -t:
Sarah felhívta Danielt.
”Sarah soitti Danielille.”
Koska pääte osoittaa Danielin objektiksi, lauseke voi siirtyä toiseen paikkaan muuttumatta subjektiksi.
Uusi järjestys voi kuitenkin muuttaa painotusta.
Lause voi korostaa:
- kuka teki jotakin;
- kehen toiminta kohdistui;
- mikä tieto on uutta;
- mitä asetetaan vastakkain.
Myös venäjässä substantiivien, pronominien ja adjektiivien muodot muuttuvat sijamuodon mukaan.
Tämä mahdollistaa enemmän sanajärjestyksen vaihtelua kuin englannissa. Venäjän sanajärjestys välittää silti tietoa siitä, mikä on fokuksessa ja miten tieto jäsentyy.
Siksi on parempi sanoa, että unkarin ja venäjän sanajärjestys on joustavampi, ei täysin vapaa.
Päätteet osoittavat monia kieliopillisia suhteita, kun taas sanajärjestys auttaa usein muovaamaan viestiä.
Mandariinikiina: vähemmän päätteitä, enemmän sanajärjestystä ja kontekstia
Mandariinikiinassa on verrattain vähän taivutusta.
Verbit eivät tavallisesti taivu subjektin persoonan mukaan, eikä substantiiveilla ole venäjän tai unkarin kaltaista sijamuotojärjestelmää.
Yleinen perusjärjestys on SVO:
subjekti – verbi – objekti
Siksi sanan paikka on tärkeä vihje.
Mandariinikiina ei kuitenkaan ole vain jono sanoja, joiden muodot ja paikat pysyvät aina samoina.
Se käyttää myös:
- partikkeleita;
- aspektin merkitsimiä;
- topiikkirakenteita;
- luokittimia;
- erityisiä rakenteita;
- kontekstia.
Lause voi alkaa topiikilla eli puheenaiheella, joka ei ole sama kuin kieliopillinen subjekti. Tietyissä rakenteissa objekti voi myös olla pääverbin edellä.
Mandariinikiina osoittaa, että kielessä voi olla vähän sanojen taivutusta mutta silti rikas ja tarkasti jäsentynyt kielioppi.
Japani ja korea: pieniä merkitsimiä substantiivilausekkeiden jäljessä
Japanissa ja koreassa verbi on tavallisesti lähellä lauseen loppua.
Niiden tyypillinen sanajärjestys on:
Subjekti – objekti – verbi
Molemmat kielet käyttävät substantiivilausekkeiden jäljessä pieniä aineksia, jotka auttavat tunnistamaan lausekkeiden tehtävät.
Esimerkiksi japanissa:
- -ga merkitsee tavallisesti subjektiin liittyvää lauseketta;
- -o merkitsee tavallisesti suoraa objektia;
- -wa merkitsee usein topiikkia tai vastakohtaa.
Yksinkertaistettu esimerkki:
Sara-ga Daniel-o hometa.
”Sarah kehui Danielia.”
Merkitsimet auttavat osoittamaan, mikä tehtävä kummallakin nimellä on.
Koreassa on samankaltaisia subjektin, objektin ja topiikin merkitsimiä.
Arkikielessä nämä merkitsimet voivat kuitenkin joskus jäädä pois, jos tarkoitettu merkitys on muuten selvä. Silloin kuulija tukeutuu enemmän kontekstiin, sanajärjestykseen ja yhteiseen tietoon.
Topiikki ei myöskään aina ole sama asia kuin subjekti. Tämä on tärkeä huomio molemmissa kielissä.
Arabia: saman nimen alla erilaisia kieliopillisia järjestelmiä
Arabiasta puhuttaessa tarvitaan hieman tarkkuutta, sillä muodollinen kirjakieli ja arjen puhekielen muodot eivät ole samanlaisia.
Muodollinen arabia voi käyttää:
- sanajärjestystä;
- verbin mukautumista subjektin mukaan;
- pronominien muotoja;
- prepositioita;
- sijapäätteitä erityisen huolellisessa tai täysin tarkemerkein merkityssä kielessä.
Sekä verbi–subjekti–objekti- että subjekti–verbi–objekti-järjestys ovat mahdollisia.
Tavallisessa kirjoituksessa lyhyitä vokaaleja ei yleensä merkitä, joten monet sijamuotojen erot eivät näy tekstissä.
Myös arabian arkipuheessa vanha sijapäätejärjestelmä on huomattavasti vähäisemmässä käytössä tai pitkälti kadonnut.
Kysymykseen ”Miten arabia merkitsee subjektin ja objektin?” ei siis ole yhtä yksinkertaista vastausta. Vastaus riippuu osittain siitä, mitä arabian muotoa tarkoitamme.
Hindi: merkitsimiä substantiivien jäljessä
Hindissä verbi on yleensä lopussa, ja kieli käyttää usein substantiivien jäljessä tulevia sanoja, joita kutsutaan postpositioiksi.
Englanniksi sanotaan:
with Daniel (Danielin kanssa)
Hindissä yleinen järjestys on:
Daniel with (Daniel + kanssa)
Tietyt merkitsimet voivat myös osoittaa vastaanottajan, tietyn objektin tai tekijän roolissa olevan osallistujan tietyissä mennyttä aikaa ilmaisevissa rakenteissa.
Näitä merkitsimiä ei kuitenkaan lisätä mekaanisesti jokaiseen lauseeseen. Niiden käyttö riippuu esimerkiksi siitä:
- onko osallistuja ihminen;
- onko kyse tietystä tai jo tunnetusta osallistujasta;
- millainen verbi on kyseessä;
- tarkastellaanko tapahtumaa päättyneenä.
Hindi muistuttaa hyvin siitä, ettei kieliopillisia tehtäviä aina merkitä täsmälleen samalla tavalla kaikissa aikamuodoissa ja rakenteissa.
Kielet jakavat tehtävät eri tavoin
Kieliä tekee helposti mieli jakaa yksinkertaisiin vastapareihin:
- sanajärjestykseen nojaavat kielet ja sijamuotoihin nojaavat kielet;
- tiukan ja vapaan sanajärjestyksen kielet;
- yksinkertaiset ja monimutkaiset kielet.
Todellisuus on kiinnostavampi.
Englannissa suuri osa tiedosta välittyy sanojen paikan kautta.
Unkarissa ja venäjässä substantiivien muodot välittävät enemmän tietoa.
Espanjassa tehtävät jakautuvat sanajärjestyksen, verbinpäätteiden, pronominien ja objektin merkinnän kesken.
Saksa käyttää sekä sanajärjestystä että sijamuotoja.
Mandariinikiina tukeutuu sanojen paikkaan, rakenteisiin, partikkeleihin ja kontekstiin.
Japani ja korea sijoittavat kieliopillisia merkitsimiä usein substantiivien jälkeen.
Arabia yhdistelee erilaisia keinoja kielimuodon ja kontekstin mukaan.
Mikään kieli ei käytä vain yhtä keinoa.
Kielet ratkaisevat samankaltaisia viestinnän tarpeita jakamalla tiedon eri tavoin.
Mihin sinun kannattaa kielenoppijana kiinnittää huomiota?
Kun luet tai kuuntelet uutta kieltä, älä etsi vain yksittäisiä sanoja.
Esitä itsellesi muutama rakenteeseen liittyvä kysymys.
Millainen kielen yksikkö tämä on?
Onko se substantiivi, verbi, adjektiivi, pronomini, prepositio vai johonkin muuhun sanaluokkaan kuuluva sana?
Mikä tehtävä sillä on tässä?
Onko se subjekti, objekti, kuvaus, määrite tai vastaanottaja, vai antaako se tietoa ajasta ja paikasta?
Mistä tehtävän tunnistaa?
Kiinnitä huomiota seuraaviin:
- paikka lauseessa;
- päätteet;
- artikkelit;
- pronominien muodot;
- partikkelit;
- prepositiot tai postpositiot;
- verbin muutokset;
- ympäröivä konteksti.
Onko lause neutraali vai korostaako se jotakin?
Erilainen sanajärjestys ei välttämättä muuta sitä, kuka teki mitä. Se voi kuitenkin muuttaa sitä, mitä puhuja haluaa korostaa.
Tämä on erityisen tärkeää kielissä, joissa sanajärjestys on joustava.
Keskeinen ajatus
Kielioppi helpottuu huomattavasti, kun erotat kaksi kysymystä toisistaan:
Millainen sana tai lauseke tämä on?
ja:
Mikä tehtävä sillä on tässä lauseessa?
Substantiivi ei ole automaattisesti subjekti.
Subjekti ei aina ole tietoisesti toimiva tekijä.
Adjektiiveja esiintyy muuallakin kuin substantiivien edellä.
Samaa tehtävää lauseessa voivat hoitaa erilaiset lausekkeet.
Eivätkä kaikki kielet käytä samoja keinoja osoittaakseen, kuka teki mitä ja kenelle.
Kun alat nähdä kieliopin sanaluokkien, tehtävien ja niitä osoittavien vihjeiden järjestelmänä, se ei enää tunnu yhtä paljon pitkältä mielivaltaisten sääntöjen listalta.
Kielet ovat erilaisia, mutta kysymykset, joihin niiden täytyy vastata, ovat yllättävän samanlaisia.
Syvennä osaamistasi
Tämä artikkeli antaa käytännöllisen yleiskuvan tärkeimmistä ajatuksista. Tarkemmat erot ovat vivahteikkaampia, varsinkin kun vertaamme kieliä, joiden kieliopilliset järjestelmät poikkeavat suuresti toisistaan.
Jatka syventävän artikkelisarjamme ensimmäiseen osaan:
Artikkelissa perehdytään sanaluokkiin, lauseenjäseniin, predikaatteihin, täydennyksiin ja semanttisiin rooleihin. Siinä tarkastellaan myös, miksi englannin kieliopillisia luokkia ei voi soveltaa sellaisinaan kaikkiin kieliin.
